Neloset Annantalolla: Sanataide

Ensimmäisellä kerralla ei ollut oikein mitään ihmeellistä. Silloin vain kerrottiin mitä sanataiteessa tehtiin ja keksittiin omia supersankareita. Oltiin myös yhtä hauskaa leikkiä jossa piti tehdä vuorotellen tarinaa, jossa saatiin kaikki kortit ja sen kortin perusteella piti tehdä se tarina. Oli ihan kivaa. Supersankareilla oli hauskoja nimiä. Korttipelikin oli hauska.

Annantalon sanataiteen toisella tunnilla kirjoitimme ja pelasimme kuvan arvausta. Kuvan arvauksessa jokainen sai vuorollaan mennä piirtämään liitutaululle kuvan ja sitten toiset yritti arvata mikä se on. Kirjoitimme toisella tunnilla supersankareista / pahiksista, joita ei ollut vielä olemassa ja piirsimme ne tai niiden logon. Itse kirjoitin Firemanista, joka on pahis. Opettajamme nimi oli Maami. Toisella kerralla kivointa oli ehkä keksiä oma supersankari / pahis ja sille logo tai kuva. Tylsintä sillä tunnilla oli kun ei ollut niin paljon aikaa.

Kolmannella kerralla me vähän leikimme aluksi ja sitten alettiin luoda omasta päästä eläimiä. Sen piti olla kahden eläimen risteytys. Sitten me teimme uutisen, että muka joku elukka olisin riehunut kaupungissa. Sitten uutisessa kerrottiin miten elukalta voi suojautua ja sitten kirjoitimme sen luonteesta. En oikein tiennyt pidinkö sanataiteesta. En oikein jaksanut aina keskittyä.

Sanataiteessa neljännellä kerralla pelasimme fantasiakorteilla, leikkimme murhaajaa, kirjoitimme tarinoita, teimme sarjakuvan ja piirsimme taululle piirustuksia vaiheittain ja muiden piti arvata mitä piirustus esitti. Piirsimme myös lehteen piirustuksia ja sarjakuvia. Piirsin lehteen supersankari hevosen jonka nimi oli Valde. Piirsin myös erikoisen olennon, joka oli kissa-koira. Sarjakuvaan piirsin ilkeän haamun joka halusi säikäyttää muita pelottavan kurpitsan avulla mutta sitten säikähti itse. Opin teroittamaan oudolla teroittimella. Minusta opettaja oli tosi kiva.

Viides kerta Annantalolla oli kiva. Me saimme tekemämme työt lehtenä ja pelasimme fantasia-korteilla. Kävimme katsomassa muiden esityksiä ja leikkimme murhaleikkiä. Keksimme kaikki omat taidenimet. Minun taidenimi oli Ryyppääjä. En tiedä miksi valitsin Ryyppääjän taidenimekseni. Se jääkin mysteeriksi. HEH!!!

Sanasanomat