Pieni Merenneito lumosi neloset

Neljännet luokat sukelsivat Pienen Merenneidon unelmiin Kansallibaletin esityksessä, jossa merenalainen taika pääsi valloilleen. Tässä oppilaiden mietteitä esityksestä niin kirjallisesti kuin kuvataiteen keinoin:

Matkat menivät hyvin, vaikka ne olivatkin melko pitkät. Bussissa oli aika paljon tungosta. Kun olimme lähdössä bussista, sanoin rouvalle monta kertaa, että voisitko väistää. Minulle vastattiin, että ”Ei voi vaan tunkea, vaan pitää pyytää, voisitko väistää!”  Salissa vieressäni istui mummo ja kysyi mistä koulusta olen ja, että olenko ala- vai yläasteella.

***

Oopperarakennus oli iso ja hieman sairaalan näköinen. Kun olimme sisällä, ennen esitystä kävimme vessassa ja eksyimme, koska rakennus oli niin iso. Oopperatalo oli hienosti rakennettu, ulkoa ruma mutta sisältä hieno. Meidän mielestä oopperatalo ei ollut ulkoapäin kovin kummoinen, mutta sisätilat olivat suuret ja siistit. Eväät olivat ihan hyviä. Ihan hyvät eväät, voisi sanoa. Eväät olivat riittävät voisi jopa todeta. Omat eväät olivat parempia kuin koulun, mutta olivat nekin hyviä.

***

Lavastus oli hienosti suunniteltu ja toteutettu. Lavasteet olivat hienot, koska ne näyttivät aidoilta. 3D-lisäykset sopivat lavastukseen. Lavastus oli runsas ja hieno. Taustat vaihtuivat nopeasti. Puvut olivat upeita, mielenkiintoisia ja ne oli tehty suurella vaivalla. Merenneitojen puvut olivat hienoja ja tarkasti suunniteltuja. Jotkut puvut olivat puolestaan vähän erikoisia.

***

Juoni perustui moneen eri H.C. Anderssenin satuun. Merenneito tekee kaikkensa, että pääsisi tapaamaan prinssiä maan päälle. Juoni oli mielenkiintoinen, jännä sekä hauska. Merenneito rakastui prinssiin ja kuoli hänen takiaan.

***

Musiikki oli mahtava ja sopi hyvin näytökseen. Siihen oli selvästi panostettu. Se oli kaunista ja tanssiin sopivaa. Musiikki myös kuului selkeästi yleisölle. Musiikki oli hienoa, koska isäni soitti siellä.

***

Tanssi oli vauhdikasta ja sulavaa. Tanssia oli selvästi harjoiteltu ahkerasti. Se oli sulavaa ja hyvin näyteltyä. Tanssi ei ollut minun mielestäni kauhean kummoisaa.  Tanssijat olivat todella taitavia ja eläytyivät todella hyvin rooleihinsa.

***

Hahmot olivat hauskoja ja lempihahmojani olivat merenneidot ja ruma ankanpoikanen. Hahmot olivat monipuolisia ja hienoja. Joitakin hahmoja oli vaikea erottaa toisistaan. Varsinkin noita ja merenneito olivat erityisen vaikuttavia hahmoja. Kirjailija oli mielestämme hyvä hahmo. Tanssija osasi eläytyä rooliinsa hyvin.

***

Kokonaisuudessa esitys oli hyvä, pieniä virheitä lukuunottamatta. Lopussa esitys oli hieman raaka, mutta muuten mahtava. Baletin johtaja puhui mielestäni liikaa baletin aikana. Mielipiteemme esityksestä oli myönteinen. Esityksessä oli hyvät näyttelijät tai ne roolihahmohommat ja siinä oli käytetty 3d-tekniikkaa. Ja tarina oli hyvä. Erittäin hyvin toteutettu baletti.